sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hänen puhkotuista silmistään valuu coca-colaa

En jaksaisi enää nähdä unia. Miltei joka yö kesälomani aikana olen nähnyt unia, jotka muistan aamuisin. Enimmäkseen ihmisistä. Unet vain voimistavat ikävääni. Haluaisin vain vaipua rauhalliseen, sametin pehmeään uneen ja nukkua ilman unia tai turhanpäiväisiä heräämisiä.

Jaksan jälleen lukea enemmän kirjoja. Ehkä se johtuu "uudelleen" alkaneesta lomastani, kun kesätyöt loppuivat ja aikaa vain kertyy. Viisikymmentäkahdeksan kirjaa sadasta.

Toimin ensi viikolla viiden päivän verran oikein suloisen ja ihanan kissanpennun päiväseuralaisena. Oikeastaan käyn moikkaamassa sitä aina päivisin, kun väki on töissä ja pikku kissa aivan yksin. Minua ilahdutti kovasti, kun pyydettiin toimimaan kissan päiväseuralaisena.

Päivät, joita elämä ei ole ehtinyt täyttää, ovat kuluneet pääasiassa kaikenlaisen turhuudeksi luokiteltavan parissa. Salkkareita olen katsellut suorastaan aivan liikaa, yhteensä kokonaisen ensimmäisen boxin verran parin viikon aikana. Ja eilen makasin sängyllä reporankana katselemassa smurffeja. Olen myös lukenut paljon kirjoja, kuten aiemmin mainitsinkin.

ps. Alla ainoa tähän hätään löytynyt kelpo kuva unien kanssa taistelevasta kissan päiväseuralaisesta.


4 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kiva blogi, kirjotat mun mielestä tosi hyvin ja oot nätti :)

    VastaaPoista
  2. Moi. :)

    Olet voittanut blogini arvonnassa.
    http://comfortablyboring.blogspot.fi/2013/08/arvonnan-voittajat.html#comment-form

    Laittaisitko yhteystietosi osoitteeseen
    epaneutraalimielikuvitusteos(ät)windowslive.com
    jotta saan postitettua palkintosi. :)

    VastaaPoista