Pelkään tylsistymistä, mutta silti tylsistyn. Saatan elää sen ajan, kun olen koulussa ja kun käyn ihmisten kanssa kahvilla - mutta päästyäni kotiin rojahdan sohvalle läppäri sylissäni. Tunnen tuskastumista tekemättömyydestäni, mutta väsymykseni estää kuitenkin kaikki yritykset pyristellä ylös sohvalta.
Ehkä voisin jatkaa pitkästä aikaa kävelyretkiä (sellaisia, joiden aikana tekee mieli tanssia kuin nuuskamuikkunen). Ehkä voisin kuluttaa vielä enemmän aikaa näpertelemällä jääkaappirunouspalojen parissa. Ehkä voisin yrittää löytää sellaisia pieniä asioita, jotka ovat oikeasti tosi kauniita, mutta joita ei huomaa niiden arkipäiväisyyden vuoksi. Ehkä voisin valokuvata enemmän.
Täysi-ikäisyys on aika ilahduttavaa, etenkin kun minulla on kaunis auto. Olen oppinut rakastamaan aamuja, joina ajan kouluun radiota kuunnellen. Ne ovat aamuja, jolloin ehdin juomaan kupillisen kahvia.
Äsken käveli ohi lapsi kirkkaan vihreässä takissa, se takki oli aika hupaisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti