Ensin kaadan kaiken pahan ja ahdistavan toisen ihmisen niskaan ja sitten vasta tajuan pelätä. Liian myöhään, kaiketi.
Ratilla lepäävät käteni hieman tärisivät. Toisen läsnäolo täytti koko auton, vaikka hän oli vain hiljaa ja aloillaan. Hymyili puhelimelleen. Tuo hymy ei tule koskaan kuulumaan minulle.
Muutaman päivän päästä kohtaan ihmisen, joka saa minut hymyilemään puhelimennäytölle. Pelkään, etten ole hänen silmissään sellainen kuin hän odottaa minun olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti